Leikkausta edeltävä lääkärikäynti

Torstaina 9.10. sain aamupäivällä soiton Tyksistä. Rintasyöpähoitaja kertoi, että kaikki tarvittavat tietoni oli toimitettu toisesta sairaalasta ja asiani oli käsitelty aamun kokouksessa. Leikkauspäivä oli varattu tiistaille 14.10. Sitä ennen minun pitäisi tulla käymään lääkärin vastaanotolla. Vastaanottoajaksi tarjottiin jo seuraavaa päivää.

Perjantaina 10.10. vietettiin Roosa nauha -päivää. Silloin ajoimme mieheni kanssa ensimmäistä kertaa Tyksiin. Oikea rakennus löytyi helposti, vaikka Tyksin alue on laaja. Ilmoittautuminen sujui ongelmitta ja istuimme odottamaan. Olimme ajoissa paikalla ja luulimme, että saamme odottaa hyvän aikaa, mutta pääsimmekin nopeasti lääkärin vastaanotolle. 

Huoneessa oli lääkärin ja rintasyöpähoitajan työpöydät vastakkain ja lisäksi paikalla oli opiskelija. Alkuun en tiennyt, kumpi naisista oli hoitaja, kumpi lääkäri, vaikka he molemmat esittäytyivätkin. Yritin vain pitää itseäni koossa, enkä siinäkään onnistunut. Nenäliinalle oli taas käyttöä. Toinen naisista ryhtyi käymään läpi esitietolomakettani ja otti selvästi vetovastuun keskustelusta. Hän oli lääkäri. 

Myös oikeaa rintaani ja kainaloani oli pistellyt ja vihlonut jo pidemmän aikaa. Pyysin, että molemmat rintani poistettaisiin samalla kertaa. Tätä lääkäri ei suositellut, sillä mammografia-, ultra- ja magneettikuvien mukaan rinta oli terve. Uskoani lääketieteen tutkimusmenetelmiin oli  jo niin rankasti horjutettu, että en voinut tätä uskoa. Hyväksyin silti lääkärin tahdon, sillä ymmärsin toki seuraavan selityksen: aikaa oli nyt varattu vain yhden rinnan poistoon. Halusin äkkiä päästä eroon edes osasta syöpää. Lääkärin mukaan toisen rinnan poistoa voisi tarvittaessa harkita myöhemmin, kun tietoa syöpäni tyypistä olisi enemmän.

Myös tämä lääkäri piti todennäköisenä, että kainaloon levinnyt syöpä oli peräisin rinnasta. Imusolmukesyöpätyyppi oli kuulemma erilainen ominaisuuksiltaan. Lääkäri tunnusteli kainalon, mutta mustia tussijälkiä leikkauslinjoiksi minuun ei piirretty, vaikka niin olin luullut. Ne tehtäisiin vasta leikkauspäivänä. Aihetta ei ollut myöskään sydänfilmille tai verenpaineen mittaukselle, mutta veriryhmä minusta tarvittaisiin. Sitä varten sain ohjeen käydä samalla reissulla Tyksin laboratoriossa. 

Kerroin huoleni siitä, että syöpä olisi ehtinyt levitä keuhkoon ja polveen. Viime yönkin polvi oli särkenyt, eikä edellisenä päivänä imurointi ollut yskän takia onnistunut. Lääkäri kirjoittikin minulle lähetteen keuhkoröntgeniin, jossa kävisin leikkauspäivän aamuna. 

Leikkauksen jälkeen minut kotiutettaisiin jo samana päivänä. Se oli nykyään käytäntönä. Olin tästä hämmästynyt, sillä olin luullut, että saisin jäädä edes yhdeksi yöksi toipumaan sairaalaan. Lääkärin ja hoitajan mielestä toipuisin kuitenkin paremmin kotona, eikä siellä olisi myöskään vaaraa sairaalabakteereista. Alle kymmenvuotiaiden lasten äitinä en ollut lainkaan vakuuttunut siitä, että voisin kotona keskittyä toipumiseen, eikä leikkauksesta toipuva äiti ollut mielestäni hyvää nähtävää lapsillekaan. Mutta kotiin minut oli päätetty lähettää. 

Lopuksi sain lapun, johon oli merkitty leikkausaika ja -paikka. Lisäksi lapussa kerrottiin, että hoitaja soittaisi minulle leikkausta edeltävänä aamuna ja varmistaisi, että kaikki olisi kunnossa. Rintasyöpähoitajalta sain vielä kaksi esitettä mukaani. Toisessa mainostettiin proteesiliivejä, toisessa uimapukuja. -Tykkäätkö käydä uimassa? hoitaja kysyi. -En enää, vastasin. Tässä vaiheessa en todellakaan kyennyt miettimään uimapukuja, uimista tai muita harrastuksia. Olin vain niin huolissani siitä, miten lapsilleni käy, kun äidillä on syöpä. 

   

Neulanäytteiden tulokset

Kuulin sen tavasta, jolla lääkäri veti henkeä sisään ennen ensimmäistäkään sanaa. Hengityksessä oli raskautta ja väsymystä, työn varjopuolia. Lääkäri esitteli itsensä ja aloitti. Rinnastani oli otettu paksuneulanäyte kolmesta kohdasta. Niiden tulosten mukaan rintakudos oli normaalia, tosin mastopaattista kudosta. Ennen kuin lääkäri ehti jatkaa, tiesin, mikä olisi seuraava sana. Mutta. -Mutta kainalosta otetussa näytteessä on syöpää.

Keskiviikko 8.10.2014. Olin ladannut puhelimen akun täyteen ja tarkistelin päivän aikana moneen otteeseen, onko puheluja tullut ja onhan puhelin ylipäätään toiminnassa. Lääkäri oli sanonut, että soittaisi vasta iltapäivällä, mutta olin silti varuillani koko päivän. Iltapäivällä istuin yksin työhuoneessani ja viimeistelin päivän töitä, kun puhelu tuli.

Syöpä oli saatu kiinni kainalon imusolmukenäytteestä ja rinnan näyte oli ollut puhdas. Kysyin, oliko kysessä nyt imusolmukesyöpä, eikä rintasyöpä. Lääkäri kertoi, että näytteen laadun perusteella kainalon syöpä oli todennäköisemmin lähtöisin rinnan syöpäsoluista, vaikka niitä ei ollut neulanäytteen avulla havaittukaan. Varmuudella asiaa ei kuitenkaan voisi vielä tietää. Joka tapauksessa rinta tulisi poistaa kokonaan ja myös kainalo tyhjennettäisiin, Puheet rinnan säästävästä leikkauksesta saati uuden rinnan rakennuksesta leikkauksen yhteydessä saisi nyt unohtaa. Ohjelmaan tulisi myös sytostaattihoidot ja sädehoidot. Sairasloman voisin aloittaa vaikka heti ja sairaslomasta tulisi pitkä.

Lääkäri vaikutti vaivaantuneelta ja puhui paljon. Itse ajattelin vain sitä, että syöpä oli ehtinyt kainaloon. Mitä jos olisin päässyt neulanäytteeseen heti kyhmyn havaittuani? Mihin asti syöpä oli odotusaikana jo ehtinyt? Kuluneen viikon aikana keuhkoja oli useaan otteeseen painanut ja olin yskinyt kuivaa yskää pienestäkin rasituksesta. Oliko syöpä jo keuhoissa? Entä polveni, joka oli alkanut kipuilla viikkoa ennen kyhmyn löytymistä? Oliko se koko ajan ilmoittanut, että syöpä on jo täälläkin?

Ja ennen kaikkea, jos en itse olisi erikseen pyytänyt, että myös kainalosta on otettava näyte, olisin saanut terveen paperit, vaikka syöpä oli sisälläni. Lääkärin vastaanotolla käydessäni olin kainalon näytteestä kysynyt, eikä lääkäri silloin edes muistanut, että sellaiseen oli aihetta. Minun edessäni lääkäri oli lisännyt sen tutkimuspyyntöihin. Kun nyt muistutin tästä, lääkäri totesi, että hän kirjoitti vain muistutuksen siitä ja että kyllä se olisi varmaan ilman sitäkin otettu.

Keskustelimme vielä hetken tietojen siirtämisestä Tyksiin. Sen asian piti olla kunnossa. Kysyin vielä, milloin olisin päässyt leikkaukseen, mikäli en olisi toiseen paikkaan siirtymässä. Lääkäri kertoi, että hän voisi saada leikkauksen sopimaan viikolle 43 ja voisi minut yhä leikatakin, mikäli Tyksissä menisi kauemmin.

Puhelu päättyi. Huoneessa oli hiljaista ja hämärää. Tässäkö tämä nyt oli?

Neulanäytteiden otto

40 päivää pelkoa takana, ja vihdoin oli edessä neulanäytteiden otto. Torstaina 2.10. mieheni tuli hakemaan minua kesken työpäivän. Tällä kertaa hän lähtisi tuekseni isompaan sairaalaan. Hyvä, ettei nytkään tarvinnut mennä yksin. Matkalla emme kuitenkaan paljoa puhuneet, sillä mieleni oli täysin tyhjä. Tuijotin vain eteeni.

Tämä oli jo kolmas kerta, kun ilmoittauduin samalla luukulla. Ensimmäisellä kerralla olin ollut täysin väärässä paikassa. Toisella kerralla luulin tulevani sekä magneettikuvaan että neulanäytteeseen, mutta vain magneettikuvaus oli tehty.  Nyt mukanani oli postin kautta saamani kutsu mammografiaan. Lappuun oli kuulakärkikynällä lisätty merkintä neulanäytteestä. Ojensin lapun luukun sisäpuolelle, enkä pystynyt sanomaan sanaakaan.

Varaus löytyi ja menimme istumaan  käytävän varrelle, jossa muutama viikko aikaisemmin olin odotanut pääsyä magneettikuvaukseen. Nyt osasin nähdä katon rajassa kameran, jonka kautta hoitaja oli silloin nähnyt minun itkevän käytävässä. Pian sama hoitaja avasikin oven, josta minäkin olin magneettikuvaukseen mennyt. Katsoin häntä, tervehdin ja hän hymyili minulle. Katseessa näkyi myötätunto, mutta en tiedä, muistiko hän minut. Hoitaja kutsui naista, joka istui hieman kauempana käytävällä ja ovi sulkeutui heidän takanaan.

Toinen leveä ovi avautui vierestä ja nyt oli minun vuoroni. Nousin ylös tuoliltani ja samassa kyyneleet alkoivat virrata. Ensi töikseni sanoin hoitajalle, että minua itketti, koska jännitin niin paljon. Hoitaja sanoi ymmärtävänsä ja sain luvan itkeä.

Riisuin ylävartalon vaatteet pienessä pukuhuoneessa. Hoitaja ohjasi minut tutkimushuoneeseen ja kävin makaamaan sängylle. Sain rintani suojaksi liinan, johon voisin pyyhkiä ultrauksessa käytetyn geelin. Hoitaja antoi miehelleni tuolin ja hän pääsi istumaan lähelleni. Huoneessa oli hämärää, ja seinälle sänkyä vastapäätä oli maalattu kaunis kukkakuvio.

Lääkäriä odotellessamme hoitaja kertoi, että lääkäri tutkisi rintani ensin ultraäänellä. Jos näyte olisi mahdollista ottaa ultraäänen ohjauksessa, saisin maata koko toimenpiteen ajan samassa paikassa. Jos lääkäri tarvitsisi kohdentamisessa avuksi mammografiaa, siirtyisin istumaan mammografialaitteen ääreen, rintani puristettaisiin levyjen väliin ja näyte otettaisiin siinä. Tämä kestäisi noin 15 minuuttia.

Lääkäri saapui kiireisen oloisena, esittäytyi ja veti kumihanskoja käteensä. Kerroin hänellekin, että minua itketti ja jännitti. Lääkäri lohdutti, että kaikki järjestyy, ja ryhtyi valmistautumaan näytteen ottoa varten. Lämmin geeli levitettiin rintaani ja tutkimus alkoi. Lääkäri pyysi hoitajaa valmistelemaan mammografialaitteen valmiiksi, sillä hän ei ollut varma, saisiko näyteen ultran ohjauksessa otettua. Sitten hänen puhelimensa soi. Lääkärin päiväohjelmaan tarjottiin lisää töitä, ja alkoi aikataulujen sovittelu. Puhelu venyi ja lääkäri vaikutti jo hermostuneelta. -Minun täytyisi nyt saada keskittyä tähän, hän sanoi puhelimeen.

Palelin kovasti ja pyysin saada päälleni peiton, jonka näin metallikärryn päällä huoneen nurkassa. Tutkimus jatkui ja lääkäri teki päätöksen, että näytettä yritettäisiin ottaa makuulta. Käännyin enemmän kyljelleni, käteni nostettiin ylös ja sain selän taakse ja käden alle tyynyt. Jalkani halusin peiton sisälle tiiviiseen pakettiin ja mieheni laittoi kätensä painoksi paketin päälle. Niin oli hyvä. Makasin hiljaa paikallani ja rintaani pistettiin puudutepiikki. Suljin silmäni.

Hetken odottelun jälkeen lääkäri koski rintaani pienellä terävällä veitsenkärjellä. Tunsin terän hyvin. Odoteltiin vielä hetki ja sitten lääkäri kokeili uudelleen. Yhä tuntui. Lääkäri lisäsi toisen annoksen puudutetta, minkä jälkeen tiedostin, että veitsi viilsi rintaani neulaa varten pienen haavan, mutta kipua en tuntenut. Mieli vain oli kovin ahdistunut ja koitin rauhoittaa itseäni lukemalla hiljaa sisälläni Isä meidän -rukousta yhä uudestaan ja uudestaan, mutta siinäkin sanat sekoittuivat, enkä pian päässyt alkua pidemmälle.

Kuului napsahdus, kuin niittipyssyllä olisi ammuttu. Ensimmäinen paksuneulanäyte oli saatu otettua. Hoitaja pyysi minua avaamaan silmäni ja tarkisti, että olen kunnossa. Lääkäri etsi aikansa uutta paikkaa ja sitten kuului toinen napsahdus. Taas sain käskyn avata silmäni. Vielä kolmas paikka, kolmans napsahdus ja silmien tarkistus. Seuraavana oli vuorossa kainalo. Kainaloa ei puudutettu, koska näytteen ottoon käytetty neula on nimensä mukaisesti ohut, eikä näytteen oton pitäisi sattua. Kipua ei juuri tuntunutkaan, mutta tunsin, kun lääkäri liikutteli ja käänteli neulaa pitkän aikaa syvällä ihoni alla.

Lopulta neula poistettiin. Hoitaja painoi rintaani voimakkaasti jääpussilla. Veitsellä tehty viilto peitettiin lapulla ja sain nousta ylös sängyltä. Tunsin suurta helpotusta siitä, että näytteet oli viimein otettu.

Tuloksia ilman tuloksia

Maanantaina 29.9. lähdin taas ajamaan kohti isomman kaupungin sairaalaa. Edellisenä päivänä olin puhunut puhelimessa pitkästä aikaa erään ystäväni kanssa. Alakouluajoista saakka, tai ala-asteelta saakka, kuten meidän kouluaikanamme sanottiin, hän on ollut ehdottomasti yksi tärkeimmistä ystävistäni. Ystävyys on säilynyt vahvana, vaikka asummekin nykyään eri paikkakunnilla ja molemmilla on omat arkikiireensä omien perheidensä kanssa. 

Kerroin hänelle tilanteestani ja puhuimme siitä pitkään. Vielä samana iltana sain ystävältäni tekstiviestin, jossa hän kysyi, haluaisinko, että hän lähtisi mukaani lääkärin vastaanotolle seuraavana päivänä. Halusin! Mutta vaivaksi en halunnut hänellekään olla. Ystäväni vakuutti, että hän saisi omat asiansa järjestettyä niin, että hän pääsisi hyvin tulemaan mukaani. Olisi sitten kahdet korvat kuulemassa, mitä lääkärillä olisi kerrottavana. Kuinka hyvältä tuntuikaan saada tukea ja konkreettista apua rakkaalta ystävältä.

Tapasimme sairaalan pääovella ja menimme ilmoittautumaan kirurgian poliklinikalle. Jännitin taas sitä, että ilmoittautumisluukulla olisi ongelmia, eikä varaustietojani löytyisi. Tällä kertaa varaus kuitenkin löytyi helposti ja saimme käydä odottamaan lääkärille pääsyä. Odottaessa täytin saamaani esitietolomaketta. Nimi, henkilötunnus, ikä, pituus, paino.... Täyttelin lomaketta, kunnes ystäväni huomautti minulle, että olin merkinnyt iäkseni 29 vuotta. 10 vuotta oli jäänyt pois. Onneksi oli vierellä ystävä, katsomassa perään ja auttamassa.

Hoitaja kutsui nimeäni ovelta ja menimme sisään lääkärin huoneeseen. Pöydän takana istui lääkäri, noin ikäiseni nainen. Tervehdimme ja kerroin, että olin ottanut ystävän mukaan. Lääkäri kysyi, tiedänkö tilanteeni. Kerroin hänelle sen, minkä hänen olisi pitänyt kertoa minulle: Rinnassani on havaittu mammografian, ultran ja magneettikuvien perusteella laaja-alainen rintasyövän esiaste. Esiastetta ei pidetä varsinaisena syöpänä. Vielä. Tulkinnat on tehty vain kuvien perusteella, joten todellisuudessa rinnassa voi olla muutakin. Neulanäytteitä ei ole edelleenkään otettu, vaikka niitä on pyydetty pikaisesti ottamaan.

Tähän lääkärillä ei ollut lisättävää. Hän näytti tietokoneen näytöltä rinnastani otettuja kuvia ja esitteli kohtia, jotka eivät vaikuttaneet normaaleilta. Tulisin tarvitsemaan leikkauksen. Lääkäri ohjasi minut tutkimussängylle ja tunnusteli pikaisesti rinnan ja kainalon. Rintani koon ja siinä olevan muutoksen laajuuden huomioiden hän suositteli koko rinnan poistoa. Minun itseni päätettäväksi tulisi, toivoisinko, että samassa leikkauksessa rakennettaisiin poistetun rinnan tilalle uusi, vai haluaisinko sen tehtävän myöhemmin, kunhan olisin poistoleikkauksesta ensin toipunut.  

Lääkäri antoi minulle kaksi kirjasta: "Rintasyöpäpotilaan opas" ja "Rinnankorjausleikkauksen käsikirja". Ne olivatkin ensimmäiset oppaat tai ohjelaput, joita koko aikana olin saanut. Onneksi olin tutkinut asioita laajalti netin sivuilta ja olin melko hyvin tietoinen asioista. Mutta neulanäytettä en pystyisi itseltäni ottamaan, enkä leikkausta itse itselleni tekemään. Kysyin lääkäriltä, miksi näytteen otto oli edelleen tekemättä, vaikka jo heti mammografian ja ultrauksen jälkeisessä lausunnossa oli mainittu, että se olisi tarpeen. Lääkäri kierteli vastaustaan, veikkaili, että haluttiin lisävarmistusta sille, mistä kohtaa näyte tulisi ottaa. Jos kokisin aiheelliseksi, voisin toki ottaa yhteyttä potilasasiamieheen ja selvittää, onko kohdallani toimittu asianmukaisesti, lääkäri jatkoi. Mutta mitäpä siitä olisi hyötyä? Aikaa oli ehtinyt kulua ja paha sisälläni kasvaa. Sitä ei pahoitteluilla voisi kuitenkaan peruuttaa,

Kerroin lääkärille, että olin yksityisesti saanut lähetteen Tyksiin. Lääkäri muuttui astetta kireämmäksi. Tyksissä hoitoni voisi alkaa heti, kunhan neulanäytteet saataisiin otettua ja vastaukset toimitettua Turkuun. Annoin kaksi faksinumeroa, jotka olin yksityiseltä syöpälääkäriltä saanut ja pyysin, että neulanäytteiden tiedot lähetettäisiin eteenpäin heti kun se olisi mahdollista. Kerroin, että myös kaikki muut tietoni, magneettikuvat mukaan lukien, tulisi siirtää Tyksin käytettäväksi. Lääkäri pyysi hoitajaa selvittämään, onnistuuko kuvien lähetys sähköisesti. Onnistuihan se.

Entä kainalon suurentunut rauhanen?  Sen oli jo työterveyslääkäri ensimmäisellä tutkimuskerralla sormin havainnut. Siitä oli maininta ja biopsiapyyntö myös ultraäänitutkimuksen lausunnossa. Otettaisiinhan myös siitä kohtaa näyte? Lääkäri selasi tietoja koneelta, ei muistanut mainintaa kainalon biopsiasta. Tieto löytyi ja lääkäri lisäsi sen vielä tutkimuspyyntöön torstaita varten.

Entä miten tästä eteenpäin? Tämänhän pitäisi olla käynti, jossa näytteiden tuloksista kerrottaisiin. Miten se nyt kohdallani järjestyisi? Lääkäri selasi kalenteriaan. Näytteet otettaisiin torstaina 2.10. ja lääkäri soittaisi minulle niistä keskiviikkona 8.10. Sitä aikaisemmin ei ehtisi. Kysyin vielä, milloin tässä sairaalassa olisin päässyt leikkaukseen, ellen olisi Tyksiin siirtymässä. Lääkäri arveli leikkauksen järjestyvän aikaisintaan viikolle 43. Nyt oli alkanut viikko 40.

Lopuksi kysyin, voisiko lääkäri soittaa Tyksiin ja varmistaa, että tietojeni siirto olisi kunnossa. Olin jo niin kauan elänyt epävarmuudessa, enkä halunnut yhtään epävarmuutta lisää. Lääkäri lupasi soittaa ja hän kertoi vielä, että tiesi hyvin Tyksissä leikkaavan kollegansa. Tai ainakin hän voisi laittaa viestin, jos ei soittaisi. -Ei kun soita, pyysin.

Kiitimme ystäväni kanssa lääkäriä ja hoitajaa. Neulanäytteiden tuloksia en ollut kuullut, tietystikään, mutta ehkä jotain oli kuitenkin mennyt taas eteenpäin. Menimme vielä ystäväni kanssa sairaalan kahvioon juttelemaan ja kertaamaan sitä, minkä olimme juuri kokeneet. Tunsin, että olin joutunut ottamaan itselleni ison osan siitä vastuusta, joka mielestäni olisi kuulunut lääkärille. Mutta onneksi minulla oli ystävä mukana. Hänen läsnäolonsa teki minusta paljon vahvemman. Myös oman oikeusturvani takia koin tärkeäki, että joku muu oli kanssani kuulemassa ja näkemässä, mitä vastaanotolla tapahtuu. Kiitos ystäväni, että olit mukana!

Lääkäriaika vaihtoon

Perjantaina 26.9. sain soiton isomman kaupungin sairaalasta. Minulle oli varattu mammografia- ja näytteenottoaika torstaille 2.10. ja tulokset kuulisin lääkärin vastaanotolla maanantaina 13.10., minkä jo tiesinkin. Mutta nyt puhelimen toisessa päässä oleva henkilö kysyi, että mitäs jos vaihdetaan niin, että tulen ensin lääkärin vastaanotolle. Lääkäri olisikin lomalla 13.10., mutta voisi ottaa minut vastaan maanantaina 29.9.

Että mitä? Oliko tämäkin mahdollista? Ensin kuulisin tulokset ja sitten vasta tutkittaisiin? Eipä ollut minulla muuta vaihtoehtoa kuin suostua. Ja sama kai se sitten olisi. Olinhan joka tapauksessa jo saanut lähetteen Tyksiin ja pääsisin kai pian siirtymään potilaaksi sinne. Maanantaina siis kuuntelemaan tuloksia näytteistä, joita ei ollut.

Lähete Tyksiin

Syöpätautien erikoislääkäri, jolla olin saman viikon maanantaina käynyt, soitti sovitun mukaisesti torstaina 25.9. Hän kertoi, että oli puhunut tilanteestani Tyksin hoitohenkilökunnalle ja minut voitaisiin siirtää potilaaksi Tyksiin. Itse asiassa hän oli minusta lähetteenkin samana aamuna jo tehnyt.

Kertasimme suunnitelman. Menisin torstaina 2.10. mammografiaan ja neulanäytteen ottoon vielä oman alueeni sairaalaan. Sain lääkäriltä kaksi Tyksin faksinumeroa, joihin neulanäytteiden tulokset pitäisi sairaalasta lähettää. Minun pitäisi myös itse pyytää magneettikuvieni lähetystä Tyksiin. Lisäksi sain Tyksin rinrasyöpähoitajan nimen ja numeron, johon voisin tarvittaessa soittaa.

Kysyin vielä, mitä tekisin lääkäriajan kanssa, joka oli minulle annettu maanantaiksi 13.10. Silloin kai kuulisin neulanäytteiden tulokset ja tuomion sairaudestani. Ilahduin, kun lääkäri kertoi, että silloin voisin ehkä jo olla Turussa hoidettavana, eli sen ajan voisin perua samalla, kun neulanäytteitä otettaisiin.

Kiitin lääkäriä ja kiitos tuli täydestä sydämestä. Nyt puhuttiin jo hoidosta, eikä enää pelkistä tutkimuksista.  

Erikoislääkärillä

Maanantai 22.9. oli kylmä ja sateinen. Tuulilasinpyyhkijät tekivät töitään, kun ajoin kohti Turkua. Löysin yksityisen lääkärikeskuksen helposti ja menin odottamaan vuoroani. Maanantai-ilta. Minun pitäisi olla kotona; laittamassa ruokaa, täyttämässä pesukonetta ja murehtimassa hiekkaa eteisen lattialla. Mutta istuinkin vieraassa kaupungissa lääkärin odotusaulassa ja tuijotin ovikylttiä: syöpätautien erikoislääkäri. Olinko oikeasti tässä? Tuonneko olin menossa?

Aamulla olin käynyt työterveyslääkärillä hakemassa kaikki siellä olevat tietoni. Kävin myös sairaalassa, mutta sieltä en saanut papereita mukaani. Posti toisi ne kotiini myöhemmin. Onneksi työterveyslääkäriltä saamani tiedot olivat varsin kattavat ja niistä näkyivät mammografian, ultran ja magneettikuvien lausunnot.

Ovi avautui ja sain kutsun sisään. Kerroin tilanteeni niin tarkkaan kuin osasin. Olin havainnut kyhmyn rinnassani kuukautta aikaisemmin, käynyt lääkärissä, mammografiassa, ultrassa ja magneettikuvassa, mutta neulanäytettä ei ollut otettu, vaikka papereissani useaan kertaan oli mainittu, että se tulisi ottaa ja vieläpä pikaisesti.  Ja sitten sanoin sen, mikä oli noussut kirkkaaksi mielessäni:
-Tarvitsen apua, jotta saisin hoitoni jatkossa siirretyksi Turkuun ja Tyksiin.

Lääkärin mielestä ei ollut mitään syytä, miksi tilannettani pitäisi jäädä tarkkailemaan tai odottamaan. Hän näki mukanani olevista papereistani heti, että tulisin joka tapauksessa tarvitsemaan leikkauksen. Myös siinä tapauksessa, että kyseessä olisi syövän esiaste eikä varsinainen syöpä. Eikä olisi mitään estettä sille, että voisin siirtyä potilaaksi Tyksiin.

Lääkäri kertoi, että hän oli seuraavana päivänä menossa kokoukseen, jossa hän aikoisi puhua tilanteestani. Hän otti kopiot papereistani ja lupasi soittaa minulle torstaina. Sovimme myös, että kävisin vielä aikasemmin sovitun mukaisesti mammografiassa ja näytteenotossa, koska siihen oli lääkärin mielestä enää suhteellisen lyhyt aika, puolitoista viikkoa.

Kotiin ajaessani satoi edelleen, mutta tuuli oli tyyntynyt. Olin väsynyt, niin kovin väsynyt tähän kaikkeen selvittämiseen ja paikasta toiseen kulkemiseen. Tiesin, että tämä kaikki oli vasta alkua, eikä paluuta normaaliin arkeen enää ollut. Mutta tuulen tavoin oli myös mieleni aaavistuksen verran tyyntynyt. Ehkä nyt asiat menisivät helpommin eteenpäin?