40 päivää pelkoa takana, ja vihdoin oli edessä neulanäytteiden otto. Torstaina 2.10. mieheni tuli hakemaan minua kesken työpäivän. Tällä kertaa hän lähtisi tuekseni isompaan sairaalaan. Hyvä, ettei nytkään tarvinnut mennä yksin. Matkalla emme kuitenkaan paljoa puhuneet, sillä mieleni oli täysin tyhjä. Tuijotin vain eteeni.
Tämä oli jo kolmas kerta, kun ilmoittauduin samalla luukulla. Ensimmäisellä kerralla olin ollut täysin väärässä paikassa. Toisella kerralla luulin tulevani sekä magneettikuvaan että neulanäytteeseen, mutta vain magneettikuvaus oli tehty. Nyt mukanani oli postin kautta saamani kutsu mammografiaan. Lappuun oli kuulakärkikynällä lisätty merkintä neulanäytteestä. Ojensin lapun luukun sisäpuolelle, enkä pystynyt sanomaan sanaakaan.
Varaus löytyi ja menimme istumaan käytävän varrelle, jossa muutama viikko aikaisemmin olin odotanut pääsyä magneettikuvaukseen. Nyt osasin nähdä katon rajassa kameran, jonka kautta hoitaja oli silloin nähnyt minun itkevän käytävässä. Pian sama hoitaja avasikin oven, josta minäkin olin magneettikuvaukseen mennyt. Katsoin häntä, tervehdin ja hän hymyili minulle. Katseessa näkyi myötätunto, mutta en tiedä, muistiko hän minut. Hoitaja kutsui naista, joka istui hieman kauempana käytävällä ja ovi sulkeutui heidän takanaan.
Toinen leveä ovi avautui vierestä ja nyt oli minun vuoroni. Nousin ylös tuoliltani ja samassa kyyneleet alkoivat virrata. Ensi töikseni sanoin hoitajalle, että minua itketti, koska jännitin niin paljon. Hoitaja sanoi ymmärtävänsä ja sain luvan itkeä.
Riisuin ylävartalon vaatteet pienessä pukuhuoneessa. Hoitaja ohjasi minut tutkimushuoneeseen ja kävin makaamaan sängylle. Sain rintani suojaksi liinan, johon voisin pyyhkiä ultrauksessa käytetyn geelin. Hoitaja antoi miehelleni tuolin ja hän pääsi istumaan lähelleni. Huoneessa oli hämärää, ja seinälle sänkyä vastapäätä oli maalattu kaunis kukkakuvio.
Lääkäriä odotellessamme hoitaja kertoi, että lääkäri tutkisi rintani ensin ultraäänellä. Jos näyte olisi mahdollista ottaa ultraäänen ohjauksessa, saisin maata koko toimenpiteen ajan samassa paikassa. Jos lääkäri tarvitsisi kohdentamisessa avuksi mammografiaa, siirtyisin istumaan mammografialaitteen ääreen, rintani puristettaisiin levyjen väliin ja näyte otettaisiin siinä. Tämä kestäisi noin 15 minuuttia.
Lääkäri saapui kiireisen oloisena, esittäytyi ja veti kumihanskoja käteensä. Kerroin hänellekin, että minua itketti ja jännitti. Lääkäri lohdutti, että kaikki järjestyy, ja ryhtyi valmistautumaan näytteen ottoa varten. Lämmin geeli levitettiin rintaani ja tutkimus alkoi. Lääkäri pyysi hoitajaa valmistelemaan mammografialaitteen valmiiksi, sillä hän ei ollut varma, saisiko näyteen ultran ohjauksessa otettua. Sitten hänen puhelimensa soi. Lääkärin päiväohjelmaan tarjottiin lisää töitä, ja alkoi aikataulujen sovittelu. Puhelu venyi ja lääkäri vaikutti jo hermostuneelta. -Minun täytyisi nyt saada keskittyä tähän, hän sanoi puhelimeen.
Palelin kovasti ja pyysin saada päälleni peiton, jonka näin metallikärryn päällä huoneen nurkassa. Tutkimus jatkui ja lääkäri teki päätöksen, että näytettä yritettäisiin ottaa makuulta. Käännyin enemmän kyljelleni, käteni nostettiin ylös ja sain selän taakse ja käden alle tyynyt. Jalkani halusin peiton sisälle tiiviiseen pakettiin ja mieheni laittoi kätensä painoksi paketin päälle. Niin oli hyvä. Makasin hiljaa paikallani ja rintaani pistettiin puudutepiikki. Suljin silmäni.
Hetken odottelun jälkeen lääkäri koski rintaani pienellä terävällä veitsenkärjellä. Tunsin terän hyvin. Odoteltiin vielä hetki ja sitten lääkäri kokeili uudelleen. Yhä tuntui. Lääkäri lisäsi toisen annoksen puudutetta, minkä jälkeen tiedostin, että veitsi viilsi rintaani neulaa varten pienen haavan, mutta kipua en tuntenut. Mieli vain oli kovin ahdistunut ja koitin rauhoittaa itseäni lukemalla hiljaa sisälläni Isä meidän -rukousta yhä uudestaan ja uudestaan, mutta siinäkin sanat sekoittuivat, enkä pian päässyt alkua pidemmälle.
Kuului napsahdus, kuin niittipyssyllä olisi ammuttu. Ensimmäinen paksuneulanäyte oli saatu otettua. Hoitaja pyysi minua avaamaan silmäni ja tarkisti, että olen kunnossa. Lääkäri etsi aikansa uutta paikkaa ja sitten kuului toinen napsahdus. Taas sain käskyn avata silmäni. Vielä kolmas paikka, kolmans napsahdus ja silmien tarkistus. Seuraavana oli vuorossa kainalo. Kainaloa ei puudutettu, koska näytteen ottoon käytetty neula on nimensä mukaisesti ohut, eikä näytteen oton pitäisi sattua. Kipua ei juuri tuntunutkaan, mutta tunsin, kun lääkäri liikutteli ja käänteli neulaa pitkän aikaa syvällä ihoni alla.
Lopulta neula poistettiin. Hoitaja painoi rintaani voimakkaasti jääpussilla. Veitsellä tehty viilto peitettiin lapulla ja sain nousta ylös sängyltä. Tunsin suurta helpotusta siitä, että näytteet oli viimein otettu.
Hei taas, hyvä että vihdoinkin pääsit neulanäytteelle, nyt pidän peukkuja että näyte olisi hyvänlaatuinen. Toi oli minusta sitä raskainta ja synkintä aikaa kun on kaikki niin epätietoista eikä oikein tiedä mitä tuleman pitää. Sun kirjoituksesta tulee hyvin esille toi kuinka yksin stä loppujenlopuksi noiden tunteiden ja pelkojen kanssa vaikka onkin läheisiä ja tukijoita vierellä mutta ei sitä pysty tuntemaan kukaan jos ei ole stä itse läpikäynyt. Itse kävin omat hautajaisetkin mielessäni läpi ja aina kun tein jotain ajattelin että teenkö tän viimeistä kertaa. Mutta kyllä se sit helpotti kun sai ne tulokset vaikka ne olikin huonot ja tietysti shokeeraavat mutta sit ei enään tarvinnu jännittää ja pääsin leikkaukseen ja hoitoihin. Mutta kyllä ihminen on niin merkillinen että se kummasti sopeutuu tilanteeseensa hetken sitä sulateltua kun siitä ei ulos pääsyä ole. Nyt niitä iloisia ja hyviä päiviä on enemmän ja enemmän vaikka välillä mahtuu mukaan myös niitä itkuisia mieli maassa päiviäkin. Siis häntä pystyyn ja eteenpäin vaikka välillä vastaan tuuleekin. Mutta tsemppiä sinulle ja pidän täällä peukut ja varpaat pystyssä sinulle.
VastaaPoistaTsemppiä sinulle ja toivotaan ettei näytteistä löydy mitään pahanlaatuista. Odottelu on piinallista.
VastaaPoistaKiitos Blokhus ja Jaana. Odottaminen on tosiaan rankkaa. Varsinkaan, kun ei useinkaan edes tiedä, mitä odottaa tai jälkikäteen huomaa odottaneensa ihan eri asioita, kuin mitä todellisuus mukanaan tuo. Ja kaikki se ristiriita, mitä odottaminen tuo tullessaan! Toisaalta sitä odottaa heräävänsä koko painajaisesta, toisaalta odottaa arjen jatkuvan ennallaan ja osaa olla iloinen ja kiitollinen pienestäkin. Ja taas toisaalta valmistelee niitä omia hautajaisiaan. Mielialat vaihtelee nopeasti laidasta laitaan. Kiitos kun olette mukana!
VastaaPoista