perjantai 3. lokakuuta 2014

Erikoislääkärillä

Maanantai 22.9. oli kylmä ja sateinen. Tuulilasinpyyhkijät tekivät töitään, kun ajoin kohti Turkua. Löysin yksityisen lääkärikeskuksen helposti ja menin odottamaan vuoroani. Maanantai-ilta. Minun pitäisi olla kotona; laittamassa ruokaa, täyttämässä pesukonetta ja murehtimassa hiekkaa eteisen lattialla. Mutta istuinkin vieraassa kaupungissa lääkärin odotusaulassa ja tuijotin ovikylttiä: syöpätautien erikoislääkäri. Olinko oikeasti tässä? Tuonneko olin menossa?

Aamulla olin käynyt työterveyslääkärillä hakemassa kaikki siellä olevat tietoni. Kävin myös sairaalassa, mutta sieltä en saanut papereita mukaani. Posti toisi ne kotiini myöhemmin. Onneksi työterveyslääkäriltä saamani tiedot olivat varsin kattavat ja niistä näkyivät mammografian, ultran ja magneettikuvien lausunnot.

Ovi avautui ja sain kutsun sisään. Kerroin tilanteeni niin tarkkaan kuin osasin. Olin havainnut kyhmyn rinnassani kuukautta aikaisemmin, käynyt lääkärissä, mammografiassa, ultrassa ja magneettikuvassa, mutta neulanäytettä ei ollut otettu, vaikka papereissani useaan kertaan oli mainittu, että se tulisi ottaa ja vieläpä pikaisesti.  Ja sitten sanoin sen, mikä oli noussut kirkkaaksi mielessäni:
-Tarvitsen apua, jotta saisin hoitoni jatkossa siirretyksi Turkuun ja Tyksiin.

Lääkärin mielestä ei ollut mitään syytä, miksi tilannettani pitäisi jäädä tarkkailemaan tai odottamaan. Hän näki mukanani olevista papereistani heti, että tulisin joka tapauksessa tarvitsemaan leikkauksen. Myös siinä tapauksessa, että kyseessä olisi syövän esiaste eikä varsinainen syöpä. Eikä olisi mitään estettä sille, että voisin siirtyä potilaaksi Tyksiin.

Lääkäri kertoi, että hän oli seuraavana päivänä menossa kokoukseen, jossa hän aikoisi puhua tilanteestani. Hän otti kopiot papereistani ja lupasi soittaa minulle torstaina. Sovimme myös, että kävisin vielä aikasemmin sovitun mukaisesti mammografiassa ja näytteenotossa, koska siihen oli lääkärin mielestä enää suhteellisen lyhyt aika, puolitoista viikkoa.

Kotiin ajaessani satoi edelleen, mutta tuuli oli tyyntynyt. Olin väsynyt, niin kovin väsynyt tähän kaikkeen selvittämiseen ja paikasta toiseen kulkemiseen. Tiesin, että tämä kaikki oli vasta alkua, eikä paluuta normaaliin arkeen enää ollut. Mutta tuulen tavoin oli myös mieleni aaavistuksen verran tyyntynyt. Ehkä nyt asiat menisivät helpommin eteenpäin?

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti