Maanantaina 29.9. lähdin taas ajamaan kohti isomman kaupungin sairaalaa. Edellisenä päivänä olin puhunut puhelimessa pitkästä aikaa erään ystäväni kanssa. Alakouluajoista saakka, tai ala-asteelta saakka, kuten meidän kouluaikanamme sanottiin, hän on ollut ehdottomasti yksi tärkeimmistä ystävistäni. Ystävyys on säilynyt vahvana, vaikka asummekin nykyään eri paikkakunnilla ja molemmilla on omat arkikiireensä omien perheidensä kanssa.
Kerroin hänelle tilanteestani ja puhuimme siitä pitkään. Vielä samana iltana sain ystävältäni tekstiviestin, jossa hän kysyi, haluaisinko, että hän lähtisi mukaani lääkärin vastaanotolle seuraavana päivänä. Halusin! Mutta vaivaksi en halunnut hänellekään olla. Ystäväni vakuutti, että hän saisi omat asiansa järjestettyä niin, että hän pääsisi hyvin tulemaan mukaani. Olisi sitten kahdet korvat kuulemassa, mitä lääkärillä olisi kerrottavana. Kuinka hyvältä tuntuikaan saada tukea ja konkreettista apua rakkaalta ystävältä.
Tapasimme sairaalan pääovella ja menimme ilmoittautumaan kirurgian poliklinikalle. Jännitin taas sitä, että ilmoittautumisluukulla olisi ongelmia, eikä varaustietojani löytyisi. Tällä kertaa varaus kuitenkin löytyi helposti ja saimme käydä odottamaan lääkärille pääsyä. Odottaessa täytin saamaani esitietolomaketta. Nimi, henkilötunnus, ikä, pituus, paino.... Täyttelin lomaketta, kunnes ystäväni huomautti minulle, että olin merkinnyt iäkseni 29 vuotta. 10 vuotta oli jäänyt pois. Onneksi oli vierellä ystävä, katsomassa perään ja auttamassa.
Hoitaja kutsui nimeäni ovelta ja menimme sisään lääkärin huoneeseen. Pöydän takana istui lääkäri, noin ikäiseni nainen. Tervehdimme ja kerroin, että olin ottanut ystävän mukaan. Lääkäri kysyi, tiedänkö tilanteeni. Kerroin hänelle sen, minkä hänen olisi pitänyt kertoa minulle: Rinnassani on havaittu mammografian, ultran ja magneettikuvien perusteella laaja-alainen rintasyövän esiaste. Esiastetta ei pidetä varsinaisena syöpänä. Vielä. Tulkinnat on tehty vain kuvien perusteella, joten todellisuudessa rinnassa voi olla muutakin. Neulanäytteitä ei ole edelleenkään otettu, vaikka niitä on pyydetty pikaisesti ottamaan.
Tähän lääkärillä ei ollut lisättävää. Hän näytti tietokoneen näytöltä rinnastani otettuja kuvia ja esitteli kohtia, jotka eivät vaikuttaneet normaaleilta. Tulisin tarvitsemaan leikkauksen. Lääkäri ohjasi minut tutkimussängylle ja tunnusteli pikaisesti rinnan ja kainalon. Rintani koon ja siinä olevan muutoksen laajuuden huomioiden hän suositteli koko rinnan poistoa. Minun itseni päätettäväksi tulisi, toivoisinko, että samassa leikkauksessa rakennettaisiin poistetun rinnan tilalle uusi, vai haluaisinko sen tehtävän myöhemmin, kunhan olisin poistoleikkauksesta ensin toipunut.
Lääkäri antoi minulle kaksi kirjasta: "Rintasyöpäpotilaan opas" ja "Rinnankorjausleikkauksen käsikirja". Ne olivatkin ensimmäiset oppaat tai ohjelaput, joita koko aikana olin saanut. Onneksi olin tutkinut asioita laajalti netin sivuilta ja olin melko hyvin tietoinen asioista. Mutta neulanäytettä en pystyisi itseltäni ottamaan, enkä leikkausta itse itselleni tekemään. Kysyin lääkäriltä, miksi näytteen otto oli edelleen tekemättä, vaikka jo heti mammografian ja ultrauksen jälkeisessä lausunnossa oli mainittu, että se olisi tarpeen. Lääkäri kierteli vastaustaan, veikkaili, että haluttiin lisävarmistusta sille, mistä kohtaa näyte tulisi ottaa. Jos kokisin aiheelliseksi, voisin toki ottaa yhteyttä potilasasiamieheen ja selvittää, onko kohdallani toimittu asianmukaisesti, lääkäri jatkoi. Mutta mitäpä siitä olisi hyötyä? Aikaa oli ehtinyt kulua ja paha sisälläni kasvaa. Sitä ei pahoitteluilla voisi kuitenkaan peruuttaa,
Kerroin lääkärille, että olin yksityisesti saanut lähetteen Tyksiin. Lääkäri muuttui astetta kireämmäksi. Tyksissä hoitoni voisi alkaa heti, kunhan neulanäytteet saataisiin otettua ja vastaukset toimitettua Turkuun. Annoin kaksi faksinumeroa, jotka olin yksityiseltä syöpälääkäriltä saanut ja pyysin, että neulanäytteiden tiedot lähetettäisiin eteenpäin heti kun se olisi mahdollista. Kerroin, että myös kaikki muut tietoni, magneettikuvat mukaan lukien, tulisi siirtää Tyksin käytettäväksi. Lääkäri pyysi hoitajaa selvittämään, onnistuuko kuvien lähetys sähköisesti. Onnistuihan se.
Entä kainalon suurentunut rauhanen? Sen oli jo työterveyslääkäri ensimmäisellä tutkimuskerralla sormin havainnut. Siitä oli maininta ja biopsiapyyntö myös ultraäänitutkimuksen lausunnossa. Otettaisiinhan myös siitä kohtaa näyte? Lääkäri selasi tietoja koneelta, ei muistanut mainintaa kainalon biopsiasta. Tieto löytyi ja lääkäri lisäsi sen vielä tutkimuspyyntöön torstaita varten.
Entä miten tästä eteenpäin? Tämänhän pitäisi olla käynti, jossa näytteiden tuloksista kerrottaisiin. Miten se nyt kohdallani järjestyisi? Lääkäri selasi kalenteriaan. Näytteet otettaisiin torstaina 2.10. ja lääkäri soittaisi minulle niistä keskiviikkona 8.10. Sitä aikaisemmin ei ehtisi. Kysyin vielä, milloin tässä sairaalassa olisin päässyt leikkaukseen, ellen olisi Tyksiin siirtymässä. Lääkäri arveli leikkauksen järjestyvän aikaisintaan viikolle 43. Nyt oli alkanut viikko 40.
Lopuksi kysyin, voisiko lääkäri soittaa Tyksiin ja varmistaa, että tietojeni siirto olisi kunnossa. Olin jo niin kauan elänyt epävarmuudessa, enkä halunnut yhtään epävarmuutta lisää. Lääkäri lupasi soittaa ja hän kertoi vielä, että tiesi hyvin Tyksissä leikkaavan kollegansa. Tai ainakin hän voisi laittaa viestin, jos ei soittaisi. -Ei kun soita, pyysin.
Kiitimme ystäväni kanssa lääkäriä ja hoitajaa. Neulanäytteiden tuloksia en ollut kuullut, tietystikään, mutta ehkä jotain oli kuitenkin mennyt taas eteenpäin. Menimme vielä ystäväni kanssa sairaalan kahvioon juttelemaan ja kertaamaan sitä, minkä olimme juuri kokeneet. Tunsin, että olin joutunut ottamaan itselleni ison osan siitä vastuusta, joka mielestäni olisi kuulunut lääkärille. Mutta onneksi minulla oli ystävä mukana. Hänen läsnäolonsa teki minusta paljon vahvemman. Myös oman oikeusturvani takia koin tärkeäki, että joku muu oli kanssani kuulemassa ja näkemässä, mitä vastaanotolla tapahtuu. Kiitos ystäväni, että olit mukana!
Tapasimme sairaalan pääovella ja menimme ilmoittautumaan kirurgian poliklinikalle. Jännitin taas sitä, että ilmoittautumisluukulla olisi ongelmia, eikä varaustietojani löytyisi. Tällä kertaa varaus kuitenkin löytyi helposti ja saimme käydä odottamaan lääkärille pääsyä. Odottaessa täytin saamaani esitietolomaketta. Nimi, henkilötunnus, ikä, pituus, paino.... Täyttelin lomaketta, kunnes ystäväni huomautti minulle, että olin merkinnyt iäkseni 29 vuotta. 10 vuotta oli jäänyt pois. Onneksi oli vierellä ystävä, katsomassa perään ja auttamassa.
Hoitaja kutsui nimeäni ovelta ja menimme sisään lääkärin huoneeseen. Pöydän takana istui lääkäri, noin ikäiseni nainen. Tervehdimme ja kerroin, että olin ottanut ystävän mukaan. Lääkäri kysyi, tiedänkö tilanteeni. Kerroin hänelle sen, minkä hänen olisi pitänyt kertoa minulle: Rinnassani on havaittu mammografian, ultran ja magneettikuvien perusteella laaja-alainen rintasyövän esiaste. Esiastetta ei pidetä varsinaisena syöpänä. Vielä. Tulkinnat on tehty vain kuvien perusteella, joten todellisuudessa rinnassa voi olla muutakin. Neulanäytteitä ei ole edelleenkään otettu, vaikka niitä on pyydetty pikaisesti ottamaan.
Tähän lääkärillä ei ollut lisättävää. Hän näytti tietokoneen näytöltä rinnastani otettuja kuvia ja esitteli kohtia, jotka eivät vaikuttaneet normaaleilta. Tulisin tarvitsemaan leikkauksen. Lääkäri ohjasi minut tutkimussängylle ja tunnusteli pikaisesti rinnan ja kainalon. Rintani koon ja siinä olevan muutoksen laajuuden huomioiden hän suositteli koko rinnan poistoa. Minun itseni päätettäväksi tulisi, toivoisinko, että samassa leikkauksessa rakennettaisiin poistetun rinnan tilalle uusi, vai haluaisinko sen tehtävän myöhemmin, kunhan olisin poistoleikkauksesta ensin toipunut.
Lääkäri antoi minulle kaksi kirjasta: "Rintasyöpäpotilaan opas" ja "Rinnankorjausleikkauksen käsikirja". Ne olivatkin ensimmäiset oppaat tai ohjelaput, joita koko aikana olin saanut. Onneksi olin tutkinut asioita laajalti netin sivuilta ja olin melko hyvin tietoinen asioista. Mutta neulanäytettä en pystyisi itseltäni ottamaan, enkä leikkausta itse itselleni tekemään. Kysyin lääkäriltä, miksi näytteen otto oli edelleen tekemättä, vaikka jo heti mammografian ja ultrauksen jälkeisessä lausunnossa oli mainittu, että se olisi tarpeen. Lääkäri kierteli vastaustaan, veikkaili, että haluttiin lisävarmistusta sille, mistä kohtaa näyte tulisi ottaa. Jos kokisin aiheelliseksi, voisin toki ottaa yhteyttä potilasasiamieheen ja selvittää, onko kohdallani toimittu asianmukaisesti, lääkäri jatkoi. Mutta mitäpä siitä olisi hyötyä? Aikaa oli ehtinyt kulua ja paha sisälläni kasvaa. Sitä ei pahoitteluilla voisi kuitenkaan peruuttaa,
Kerroin lääkärille, että olin yksityisesti saanut lähetteen Tyksiin. Lääkäri muuttui astetta kireämmäksi. Tyksissä hoitoni voisi alkaa heti, kunhan neulanäytteet saataisiin otettua ja vastaukset toimitettua Turkuun. Annoin kaksi faksinumeroa, jotka olin yksityiseltä syöpälääkäriltä saanut ja pyysin, että neulanäytteiden tiedot lähetettäisiin eteenpäin heti kun se olisi mahdollista. Kerroin, että myös kaikki muut tietoni, magneettikuvat mukaan lukien, tulisi siirtää Tyksin käytettäväksi. Lääkäri pyysi hoitajaa selvittämään, onnistuuko kuvien lähetys sähköisesti. Onnistuihan se.
Entä kainalon suurentunut rauhanen? Sen oli jo työterveyslääkäri ensimmäisellä tutkimuskerralla sormin havainnut. Siitä oli maininta ja biopsiapyyntö myös ultraäänitutkimuksen lausunnossa. Otettaisiinhan myös siitä kohtaa näyte? Lääkäri selasi tietoja koneelta, ei muistanut mainintaa kainalon biopsiasta. Tieto löytyi ja lääkäri lisäsi sen vielä tutkimuspyyntöön torstaita varten.
Entä miten tästä eteenpäin? Tämänhän pitäisi olla käynti, jossa näytteiden tuloksista kerrottaisiin. Miten se nyt kohdallani järjestyisi? Lääkäri selasi kalenteriaan. Näytteet otettaisiin torstaina 2.10. ja lääkäri soittaisi minulle niistä keskiviikkona 8.10. Sitä aikaisemmin ei ehtisi. Kysyin vielä, milloin tässä sairaalassa olisin päässyt leikkaukseen, ellen olisi Tyksiin siirtymässä. Lääkäri arveli leikkauksen järjestyvän aikaisintaan viikolle 43. Nyt oli alkanut viikko 40.
Lopuksi kysyin, voisiko lääkäri soittaa Tyksiin ja varmistaa, että tietojeni siirto olisi kunnossa. Olin jo niin kauan elänyt epävarmuudessa, enkä halunnut yhtään epävarmuutta lisää. Lääkäri lupasi soittaa ja hän kertoi vielä, että tiesi hyvin Tyksissä leikkaavan kollegansa. Tai ainakin hän voisi laittaa viestin, jos ei soittaisi. -Ei kun soita, pyysin.
Kiitimme ystäväni kanssa lääkäriä ja hoitajaa. Neulanäytteiden tuloksia en ollut kuullut, tietystikään, mutta ehkä jotain oli kuitenkin mennyt taas eteenpäin. Menimme vielä ystäväni kanssa sairaalan kahvioon juttelemaan ja kertaamaan sitä, minkä olimme juuri kokeneet. Tunsin, että olin joutunut ottamaan itselleni ison osan siitä vastuusta, joka mielestäni olisi kuulunut lääkärille. Mutta onneksi minulla oli ystävä mukana. Hänen läsnäolonsa teki minusta paljon vahvemman. Myös oman oikeusturvani takia koin tärkeäki, että joku muu oli kanssani kuulemassa ja näkemässä, mitä vastaanotolla tapahtuu. Kiitos ystäväni, että olit mukana!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti