keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Osastolla leikkauksen jälkeen

Olin nukahtanut nopeasti. En niin kuin televisiosarjoissa näytetään: "Laske hitaasti kymmeneen...". Minä vain nukahdin ja samassa heräilin ympärillä kuuluvaan puheeseen. Ottikohan joku jotain kurkustani? Siltä se tuntui. Leikkaus oli ohi, minut oli siirretty heräämöön ja siitä jatkettiin matkaa osastolle.

Sain ikkunapaikan kolmen hengen huoneesta. Oven puolella oli paikka varattuna, keskellä tyhjä sänky. En ollut kipeä, en voinut pahoin, mutta olin väsynyt. Kainalon alta pisti esiin letku, joka johti säiliöön. Se oli dreeni, johon leikkausalueen verinen kudosneste kertyi. Myös kädessäni oli edelleen tippaletku kiinni.

Leikkauksen jälkeen miehelleni oli soitettu, ja leikannut lääkäri oli kertonut, että koko rinta oli poistettu ja kainalo tyhjennetty suunnitelman mukaisesti. Aamulla otetuissa keuhkokuvissa ei näkynyt mitään syöpään viittaavaa. Mies pääsi minua katsomaan ja viipyi luonani pitkään, vaikka en paljon puhua jaksanut. Hoitaja tarjosi minulle alusastiaa, mutta halusin mieluummin kävellä itse vessaan. Jalat kantoivat.

Miehen lähdettyä nukuin vielä lisää, mutta sitten olo alkoi vaikuttaa virkeämmältä. Aloitimme viritellä keskustelua huonetoverin kanssa ja pian juttelimmekin niin, että yöunille meno meni myöhään.

Unta ei häirinnyt niinkään leikatun puolen kipu, vaan toisessa kädessä epämukavasti pistävä ja sopivaa nukkumisasentoa haittaava kanyyli.

Seuraavana aamuna jatkoimme huonetoverin kanssa keskustelua. Samalla jumppailin leikatun puolen kättä ja mielestäni se liikkui yllättävän hyvin ja kivuttomasti, olihan se kuitenkin juuri kokenut ison leikkauksen. Aamupäivällä leikannut lääkäri tuli käymään. Hän oli tyytyväinen omaan osuuteensa, mutta ei käteni liikkuvuuteen. Hän vaati lisää liikerataa. Hän myös määräsi minut katsomaan litteää rintakehää, jossa irvisti punainen juova keskiosasta pitkälle kainaloon. Myöhemmin myös fysioterapeutti kävi ohjaamassa sopivia liikkeitä ja antoi kirjallisia jumppaohjeita.

Olin puhunut lääkärille kipeästä polvestani, johon pelkäsin syövän jo ehtineen. Lääkäri oli saanut järjestettyä minulle ajan röntgeniin polvea näyttämään ja lähdin etsimään tietä sinne. Kuvaus sujui nopeasti housun lahkeen ollessa pahimmalla myttyrällä juuri polven kohdalla, mutta se ei haitannut.

Palasin osastolle juttelemaan huonetoverin kanssa. Hän oli oman rintasyöpänsä kohdannut jo aiemmin ja oli ollut nyt korjausleikkauksessa. Sain häneltä monta hyvää vinkkiä tulevalle tielleni ja vastauksia asioihin, joita olin tähän mennessä pohtinut yksin. Asioita, joita vain toinen saman kokenut voi tietää.

Luonani kävi  sosiaalityöntekijä, joka kertoi syöpään sairastuneen sosiaalietuuksista. Kaikesta päätellen edessä olisi melkoinen rumba. Sain myös valita pussin, jossa voisin kotona ollessani kantaa dreeniä, joka seuraisi minua viikon verran. Pussit olivat naisvankien ompelemia. Ja vielä sain toisen pussin, kauniin ja valkoisen, jossa oli punainen silkkinauha. Siellä sisällä oli pieni pumpulitissi. Se, jonka tarkoitus olisi alkuun korvata se osa minusta, joka oli saastunut ja nyt poistettu.

Mies saapui minua noutamaan, mutta jäimme vielä pitkäksi aikaa odottamaan tietoa polven röntgenkuvasta. Lopulta kuulimme, ettei sitä enää samalle päivälle saisikaan, joten olimme valmiita lähtemään kotiin.

Toivottelin hyvät jatkot huonetoverille halausten ja numeroiden vaihdon kera. Hän oli minulle se enkeli, jonka ansiosta jaksoin selvitä läpi tämän osuuden.







4 kommenttia:

  1. Kiva, että olet jakasanut päivitellä tietoja. Kerkesin jo olla huolissaan... Meillä oli sama leikkauspäivä. Minulla liitännäishoidot alkaa huomenna. Hiukan jänskättää :I

    VastaaPoista
  2. Onnea ensimmäiseen sytostaattiin ja sen jälkeisiin oloihin. Mennään siis melko samaan tahtiin, joten ollaan kuulolla kokemuksista!

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Minulla vähän aloitus viivästyi. Ollaan kuulolla. Minulle ei taidokasta kirjoittamisen lahjaa ole suotu, joten en blogia osannut aloittaa, mutta tykkään lueskella muiden blogeja. Tämä on nykyajan vertaistukea! =) Hyvä tämä netti!

    VastaaPoista
  4. Kyllä, netti on suurena apuna, kun sairaus täyttää mielen ja vastauksia ja vertaiskokemuksia pitää hakea vuorokaudenajasta ja paikasta riippumatta. Toivottavasti voit hyvin!

    VastaaPoista