sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Vaihtoehtoja etsimässä

Minulla on ollut onnea pyrkiessäni opiskelemaan ja hakiessani työpaikkoja. Olen päässyt helposti osaksi yhteisöä ja mukaan vaikuttamaan yhteisiin asioihin. Mutta hoitoon pääsy sairauden kohdatessa tuntui olevan kohdallani vaikeampi juttu. Olin ollut oma-aloitteinen ja aktiivinen, ottanut asioista selvää ja toiminut ohjeiden mukaan. Ansioluettelokin oli olemassa; kuvia todisteena muutoksesta rinnassa, syöpää lähisuvussa  ja itselleni tärkeimpänä se, että minulla oli pienet lapset, joiden en halunnut jäävän ilman äitiä. Mutta se ei tuntunut riittävän. Nyt täytyi keksiä jotain muuta.

Perjantaina 19.9. oli selvinnyt, että saisin odotella vielä hyvän aikaa ennen kuin jotain seuraavaksi tapahtuisi. Iltapäivällä etsin tietoa, miten vielä voisin itse vaikuttaa omaan tilanteeseeni. Yritin soittaa oman kaupungin sairaalaan osastonhoitajalle, sillä halusin tietää, miten voisin vaihtaa hoitopaikkaani toiseen kaupunkiin. Omasta kaupungistani lähetettiin rintasyöpäpotilaat tutkittaviksi ja hoidettaviksi isompaan kaupunkiin, ja siellä eivät asiat nyt edenneet. En saanut enää iltapäivällä osastonhoitajaa kiinni, joten seuraavaksi piti keksiä taas uusi suunnitelma. Niinpä varasin ajan yksityiselle lääkäriasemalle. Aika yleislääkärille järjestyi jo seuraavalle aamulle, vaikka viikonloppu olikin edessä.

2 kommenttia:

  1. Hyvä juttu että pääset yksityiselle. Minä myös menin yksityiselle. Terveyskeskus lääkäri oli sitä mieltä että rinnassani oli normaalia tiiviimpää rintakudosta mutta laittoi lähetteen mammografiaan ei kiireellisenä. Kun sitten yritin varata aikaa mammografiaan viime marraskuussa oli sinne vapaita aikoja vasta huhtikuussa. Empä jäänyt odottelemaan vaan menin yksityiselle ja maksoin 185€. Siellä lääkäri sanoi heti että kuvien ja ultran jälkeen että on kyse kasvaimesta mikä saattaa olla pahanlaatuinen joten neulanäyte pitää ottaa heti. Pyysin hänen kirjoittamaan minulle lausunnon kuvista jolla voisin mennä terveysasemalla, koska neulanäyte olisi ollut hiukan vajaa 500€. Vein lausunnon terveysasemalle ja johan tuli vipinää kinttuihin. Lääkäri pahoitteli että ei ollut kiireellisesti asiaa hoitanut ja pääsin vajaassa viikossa tyksiin ja syöpä sieltä löytyi. Tammikuussa jo leikattiin ja keväällä sytot läpi, kesällä sädehoidot ja nyt lähden jo takaisin lokakuussa töihin. Mutta onneksi menin yksityiselle ja pääsin siten nopeasti hoitoon. Meni kyllä luotto myös minulta julkiseen terveydenhoitoon.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Blokhus. Sinäkin olet samoja vaikeuksia saman sairauden kanssa kokenut :( Lääkärit voivat toki pahoitella viivästyksiä, mutta syöpäsolu ei anteeksi anna, se jatkaa etenemistään pahoitteluista välittämättä. Ihanaa kuulla, että sinulla on jo töihin paluu edessä ja rankimmat kokemukset takana :)

    VastaaPoista